Läheiset osana mielenterveyskuntoutumista

Mielenterveyskuntoutus käsitteenä mielletään useasti ainoastaan mielenterveyden häiriöistä kärsivän ihmisen kuntoutumiseen ja ”parantumiseen”. Todellisuudessa siinä ympärillä tapahtuu paljon muutakin. Läheisen sairastuminen on kriisi myös perheelle ja muille läheisille. Useasti se voikin olla nimenomaan perheenjäsen tai muu läheinen, joka sairastumisen huomaa. Mielenterveysongelmista puhuminen saattaa olla hyvinkin vaikeaa, varsinkin jos kyseessä on lähipiiriin kuuluva, itselle tärkeä ihminen. Vielä vaikeampaa asioista puhumisesta tekee se, jos tämä kyseinen ihminen ei tiedosta olevansa avuntarpeessa tai tietämyksestään huolimatta ei suostu ottamaan apua vastaan.

Mikä merkitys läheisillä on kuntoutujan arjessa?

Tukeminen ja toivon ylläpitäminen ovat läheisten tärkeitä tehtäviä. Läheisen tulisi toimia kuuntelijana ja ennen kaikkea ymmärryksen antajana. Läheisten suvaitsevaisuus ja heidän luoma turvaverkko ovat avainasemassa kuntoutumisprosessissa.

Läheisten ja omaisten osallistaminen kuntoutustyöhön on tärkeää ja kaikkien kannalta myös erittäin kannattavaa. Monille kuntoutujille läheisten tuki on merkityksellistä kuntoutusprosessin kannalta. Läheiset ovat oman perheensä asiantuntijoita ja he tuovat ammattihenkilöille erilaista näkemystä muun muassa kuntoutujasta ja tämän omista näkemyksistä. Samalla läheiset saavat paremman käsityksen kuntoutujan tilanteesta ja kuntoutuksesta. Kaikki siis voittavat, mikäli läheisiä otetaan mahdollisimman paljon mukaan kuntoutusprosessiin. Osallistamisen tukimuotoja voi olla esimerkiksi pari- tai perheterapia.

Mikä sitten auttaa läheisiä jaksamaan?

Mielenterveyden häiriöistä kärsivien läheisillä on korkea riski sairastua itsekin, esimerkiksi masennukseen. Läheisten on tärkeää muistaa pitää huolta myös omasta jaksamisestaan.

Läheisille on onneksi olemassa erilaisia tukimuotoja, jotka auttavat jaksamaan. Kettutyttö kirjoitti aikasemmassa postauksessaan vertaistuen merkityksestä – myös läheiset tarvitsevat sitä. Mielenterveyskuntoutujien läheisille suunnattujen ryhmien ansiosta läheiset pystyvät keskustelemaan elämäntilanteestaan samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa ja jakamaan toisilleen vinkkejä arkeen ja siinä selviytymiseen. Läheisetkään eivät ole yksin ajatustensa kanssa.

Lisäksi sairaudesta lukeminen ja siihen perehtyminen auttaa ymmärtämään kuntoutujaa ja kuntoutusprosessia sekä sitä kautta jaksamaan omassa arjessa paremmin. Läheiset kaipaavat asiallista ja selkeää tietoa sairaudesta, ennusteesta, hoito- ja kuntoutusvaihtoehdoista sekä kuntoutumisen mahdollisuuksista. Tässä tapauksessa voitaisiin siis sanoa, että tieto ei välttämättä lisääkään tuskaa.

Alla oleva Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n teettämä video kertoo hienosti siitä, millaisia ajatuksia läheisen mielessä voi muun muassa pyöriä. Videolla mainittu omaisneuvonta on myös yksi vaihtoehto läheisten tukemiseen.

Ennakkoluulot, hylkäämisen pelko ja häpeä

Edellä kuvailemani avoimuus ja suvaitsevaisuus ovat tietysti ideaaleja läheisten reaktioita, mutta aina ei kuitenkaan asiat ole näin hyvin. Joskus läheisen voi olla vaikea hyväksyä sairastuminen ja sen tuomat muutokset. Tiedon puute ja leimatuksi tulemisen pelko voivat olla syitä läheisten ei-toivottuihin reaktioihin. Sairauden kieltäminen ja siitä vaikeneminen ei kuitenkaan auta itse kuntoutujaa eikä myöskään läheisiä eteenpäin.

Jos suhde esimerkiksi omaan perheeseen ei ole kovin läheinen, voi sairaudesta kertominen olla erittäin vaikeaa, koska tiedossa on, ettei sitä välttämättä tulla ottamaan vastaan avoimesti.

Viimeinen asia mitä kuntoutuja tarvitsee taistellessaan mielenterveysongelmien kanssa, on tuomituksi tuleminen, sairauden vähättelyn tunne tai kokemus/pelko hylätyksi tulemisesta!

- Arvaakuka

Ajatuksien lähteitä:

http://mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/apua-mielenterveyden-ongelmiin/huoli-l%C3%A4heisest%C3%A4

Koskisuu, J. 2004. Eri teitä perille: Mitä mielenterveyskuntoutus on?. Edita Prima: Helsinki.

http://www.alvi.fi/documents/laheisten_merkitys.pdf

http://yle.fi/uutiset/3-5435758

https://www.youtube.com/watch?v=M4AdTrfHvGg

Lämpöä ja lempeyttä - myös kyselytuntiin

Seurasin torstaina 8.12.2016 pidettyä eduskunnan kyselytuntia tallenteena Yle Areenasta. Keskustelut pohjautuivat pitkälti leikkauksien aiheuttamaan huoleen eriarvoistumisen vahvistumisesta sekä sen aiheuttamasta yksinäisyydestä ja toisaalta sen seurauksista – epäilemättä kiinnitin näihin huomiota ajatellen jo asiakasryhmäämme, vaikka Kivenkääntäjä hienon tekstin aiheesta jo kirjoittikin. Ville Niinistö pohjasi yksinäisyyden ilmiön useiden mielenterveysongelmien taustaksi, ylipaino-ongelmiin sekä syrjäytymiseen työelämästä. Heikompiosaiset kokevat enemmän yksinäisyyttä juurikin häpeän tunteen vuoksi. –”Ei minusta ole mihinkään.”
 

”Olen ainakin yhtä huolissani niin sosiaalisesta kuin taloudellisesta kestävyysvajeesta, siitä mihin tässä ajassa pitäisi panostaa. Ihmiselle ei saisi tulla arvottomuuden, turvattomuuden tai tarpeettomuuden tunnetta. Se on sangen huono matkasauva mutta niin vain monen elämässä on turhan paljon epävarmuutta työstä ja tulevaisuudesta.” -Lauri Ihalainen

Kuultuani kokemuksia yksinäisyydestä ja ihmisten ennakkoluuloista mielenterveyden kuntoutujia kohtaan tunsin apeutta ja epätoivoakin. Juuri he, jotka välittämistä eniten tarvitsisivat saavat osakseen epäilystä ja arvostelevia, ylenkatsovia silmäyksiä. Juuri he, jotka todella ovat vailla välitöntä kohtaamista, eivät sitä saa.

Ihalainen ihmettelee ääneen onko yhteiskunnastamme katoamassa täysin -”Välittämisen kulttuuri, välittämisen kulttuuri!”. Missä piilee suomalainen small talk, nykymuodoltaan minglaus ja Ihalaisen nimeämä yksinäisyyden syväjuurihoito? Mitä pitää tehdä, jotta kysymys ”mitä kuuluu?” kaikuisi useammin katukuvassa?  

Tämä kaveri haluais selvästi jakaa näkymän jonkun kanssa

Voidaan ajatella, että yksinäisen paras omahoito olisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on – jos pitää itsestään, niin pitävät sitten varmasti muutkin. Kuitenkin voi olla vaikea ajatella itsensä olevan ihan ok tyyppi jos rämpii pohjamudissa. Tästä hyppäänkin edelliseen aiheeseeni, vertaistukeen.

Leikkauksilta emme näemmä voi välttyä. Mutta haluan ajatella, että tästäkin tulemme selviämään, joten - kysy, kuuntele ja vastaa. Saatat olla samassa jamassa tuntemattoman kanssa. Ilmoille voisi esittää toiveen empaattisesta yhteiskunnasta, jossa kysymys ”Mitä sinulle kuuluu?” olisi osa arkipäivää. Merkityksen suuruuden kyllä voi lukea sen ihmisen kasvoilta, josta välitetään kysymällä.

Ikuisena Don Huonojen fanina -

”Luodinkestävää sydäntä

Ei oo vielä keksittykään

Turha pelätä laukausta

Sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa”

Koska toista ei voi pelastaa edes hallituksen kynsiltä, pelastetaan itsemme auttamalla toisia. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, yhdessä.

Aitoa välittämistä ja lempee - koska sitähän kaikki kaipaa ;)

kettutyttö

http://areena.yle.fi/1-3068780?autoplay=true

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mit%C3%A4-mielt%C3%A4/mit%C3%A4-mieless%C3%A4-lauri-ihalainen

Kuva: kettutyttö

Tuki vailla vertaa

Mitä on olla vertainen? Voisiko sen kiteyttää jotenkin?

 – solidaarisuus, aito empatia, kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen, kohtaaminen? Nämä sanat nousevat vahvasti mieleeni. Tuki vailla vertaa.

Vertaistuki on tuen muotona moninainen, monivivahteinenkin. Tuki saadaan ihmiseltä, jolla on samankaltaisia kokemuksia tai joka on kokenut saman. Tuki voi olla kepeämpää, kuten vastaus arkiseen avunpyyntöön joltakin, jota tiedät aiheen koskettaneen. Se voi olla myös syvempää, sairauskohtaista, traumakohtaista ryhmätuen muodossa. Toiselle riittää se, että ystävä sanoo ymmärtävänsä. Toinen tarvitsee ymmärrystä saadakseen ihmisen, jolla on täsmälleen sama kokemus, ehkä kurjuus tai elämän kynnyskysymys.

Voin sanoa vauvansa menettäneelle, että ymmärrän, mutta enhän todellakaan oikeasti voi ymmärtää tai edes tietää, käsittää, mitä se oikeasti on. En ole kukaan sanomaan, että tiedän mitä käyt läpi. En vain ole. Ja se on ihan okei. Joku muu varmasti on.

Vertaistuki on erityisesti mielenterveyskuntoutujille hyvin vahva reflektoimisen väylä. Vertaistuki on omaehtoista yhteisöllistä tukea ihmisten kesken. Yhteiset kokemukset lisäävät keskinäistä ymmärrystä ja tuo toivoa kuntoutumisen vaikeina aikoina. Toisten onnistumis -ja selviytymistarinoiden kuulemisesta voi olla apua yksinäisyyden hetkinä. Kokemusten jakaminen vertaisten kesken lievittää ahdistuneisuutta ja poistaa pelkoa, jota psyykkisen sairauden oireet voivat aiheuttaa. Vertaistuki luo myös toivoa tulevaisuuden suhteen, joten suuri peukku sille!

Hymyn korviin saa myös se, että ryhmät ovat maksuttomia ja niiden kautta pääsee harrastamaan ja haastamaan itseä kovin erilaisissa tilanteissa. On eri lajeja, käsitöitä, ruoanlaittoa kuin muutakin askartelua! Ihan huippua! Vertaistuen merkitystä saisi mielestäni korostaa entisestään. Nyt kun siitä on omin silmin nähtyä näyttöä, naurua, erityisesti niitä hymyjä ja myhäilyjä on lähestulkoon velvollisuuteni levittää tätä ilosanomaa! 

”Olen vertainen, syviä vesiä elämässäni kokenut. Ymmärrän hyvin sinua, joka tällä hetkellä huudat kuilun pohjalta, pimeydestä: onko täällä ketään? Olenhan minä siellä käynyt monta kertaa itsekin.

Hoitohenkilökunta auttaa tiedoillaan ja taidoillaan. Mutta heiltä puuttuu vertaisuuden rintaääni, joka syntyy vain ja ainoastaan kokemuksen kautta. Siksi vertainen ymmärtää jo puolesta sanasta, että maaninen vaihe on jo kulman takana. Vain saman helvetin läpikäynyt voi olla todellinen vertainen, todellinen lähimmäinen.

Vertainen ei kysy hintaa, ei hänelle kukaan maksa palkkaa. Minua itseäni on joskus autettu niin, että siitä kiitollisuudesta haluan auttaa vertaishenkilönä muita.

Kokemuskouluttajana toimiminen antaa toisen sairauden varjolla mahdollisuuden vaikuttaa tulevien hoitajien/lääkärien asenteisiin. Luokkahuoneessa on hiirenhiljaista, kun vertainen puhuu: elämästä, tuskasta, auttajista, vertaisista, ja siitä, että aurinko jälleen paistaa.”

–Murmeli

Ihmiset voivat saada niiiiin paljon vertaistukiryhmistä, ja ovat saaneetkin. Eivät tietenkään kaikki, eh, mutta aina ryhmän voi omalta osaltaan lopettaa, jos niikseen tuntuu. Ryhmistä jäsenet saavat tietoa esimerkiksi omasta sairaudesta, ja näin saavat itsellensä jotain uutta tietoa. Parasta tietenkin on kun tieto lähtee kulkemaan eteenpäin ja joku voi antaa jollekin toiselle tarvitsemansa avun – se on vertaisuutta parhaimmillaan. 

Selviämme tästä elämästä aika vähällä, mutta ilman toisiamme emme selviä. Ollaan siis vertaisia toinen toisillemme – sanan kaikissa merkityksissä. 

Lämpöä ja lempeyttä siis,

kyllä se kevät sieltä pian koittaa:)

kettutyttö

http://mtkl.fi/palvelut/vertaistoiminta/

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/psykoosi/Pages/vertaistuki.aspx

kuva: kettutyttö