Älä tiedä mitä tarvitset - tiedä mitä ansaitset

Kuulostaa yksinkertaiselta - kun koet tarvitsevasi apua, pyydät sitä. Läheiskokemuksen perusteella pystyn väittämään ettei asia ole näin yksioikoinen. Ei ainakaan jos yhtään ymmärrät oman vointisi päälle ja sinua pelottaa.

Kahdesti päivystyksestä kotiin napit kourassa lähetetty ystäväni palasi hätähuudon kera toivoen että kolmas kerta toden sanoo. Lopulta kysyttäessä oman itsensä vahingoittamisen mahdollisuudesta, positiivisen vastauksen kaikuessa sairaalan käytävillä, otettiin hänet laitoshoitoon.

”Mielenterveyskuntoutujia ei vieläkään pidetä yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Asteikolla 1-10 kuntoutujat antoivat itselleen arvosanan 6,21, omaiset 5,93, ammattilaiset 5,41 ja koko väestö 5,51. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut vain hyvin hidasta muutosta parempaan.”

Tietenkään en voi sanoa, että näin hataralle pohjalle olisi rakennettu koko Suomen terveysosaaminen ja esimerkiksi psykiatrinen sairaanhoito. Haluan tuoda tapahtuneen esille, koska kyseistä päivystyspolia tuntui koskevan paljon puhututtanut seikka potilaiden ylenkatsomisesta ja ajatus siitä, ’ettei tämä nyt ole kovin vakavaa’. Asianosaiselle mahdollinen ’katsotaan viikon päästä uudestaan’ -asenne oli koitua kohtaloksi. 

Kaikesta huolimatta uskon, että apua on saatavissa. Hartaasti toivon että esittämällä asiat niin kuin ne ovat, oli kyse sitten mielialan vaihteluista, edellisessä kirjoituksessa Arvaakukan mainitsemista äänistä päässä tai esimerkiksi liian kovasta vauhdista, voi yksilö saada tarvitsemaansa tukea ja apua. Koulukuraattorit, opettajat, läheiset aikuiset, työterveyslääkärit, terveyskeskuslääkärit - mistä avunpyyntö alkaa ei ole merkittävää, halukkaita auttajia kyllä löytyy. Merkittävää on se mihin ilmoille heitetty pyyntö johtaa ja kuinka tehokkaasti. Esimerkiksi terveyskeskusten psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilta on helppo lähteä miettimään, mitä muita avuntarjoavia tahoja on lähellä, ja mikä palvelisi juuri sinun tarpeitasi tyydyttävästi. Tarpeita on yhtä monta kuin on ongelmista kärsiviäkin, mutta ensimmäinen askel avun hakemiseen on puhua jollekin tuntemuksistaan. Vaikka puhuminen voi tuntua vaikealta ja olotilan sanoiksi pukeminen olla haastavaa, on ainakin ensimmäinen askel otettu ja ehkä tuntemasi henkilö on aavistanut jo jotain vastaavaa, muttei ole osannut kysyä asiasta sen kummemmin. Tässä vaiheessa kehotan kaikkia avaamaan silmänsä ja korvansa kaikkialla ja kaikkia varten – emme ole yksin tässä maailmassa, ja juuri vieruskaverisi, tuttu tai tuntematon, voi olla se jonka elämä on hiuskarvan varassa.

 

”Myös myönteistä kehitystä on tapahtunut. Yhä useampi on sitä mieltä, että mielenterveysongelmien kanssa painiskeleva voi elää täysipainoista elämää. Muutos näkyy erityisesti niissä ryhmissä, jotka ovat nähneet mielenterveysongelmien vaikutukset: kuntoutujat itse, ammattilaiset ja omaiset.”

Peilaan hätähuutoa pitkälti nuorten näkökulmasta, mutta yhtälailla kuka tahansa iästä huolimatta voi olla avun tarpeessa. Nuorille apua tarjotaan yhteiskunnassamme näkyvämmin ehkä siitä syystä, että ’nuorissa on toivo ja tulevaisuus’ eikä kenenkään haluta sairastuvan nuoressa iässä. Toisaalta tämä luo paineistavaa leimaa aikuisille ja iäkkäämmille mielenterveysongelmista kärsiville, koska saatetaan ajatella että vain nuoret, hapuilevat ihmisen alut, voivat sairastua mielenterveydellisesti. Joten jos apua kaipaat, sano se. Sano se toisen kerran. Yhä uudestaan. Sano se niin että varmasti sinut ymmärretään oikein. Sano se niin että itsekin auttaisit itseäsi - silloin olet varmasti huolestuttanut muutkin.

Kukaan ei halua olla hullu, mutta hulluinta on hulluuden pimittäminen – se vasta hullua onkin, koska mielenterveysongelmat eivät tee kenestäkään hullua.

Lempein joulutoivotuksin,

kettutyttö

http://mtkl.fi/mielenterveysbarometri-mielenterveysongelmat-yha-tabu-tyopaikoilla/

http://www.mll.fi/nuortennetti/mielenterveys/mieli_maassa/masennuksesta_selviaa/

https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/Pages/default.aspx

http://yle.fi/uutiset/3-9320841

http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/mista-apua/

Kuva: kettutyttö

Koska ihminen tajuaa olevansa oman elämänsä pohjalla?

    "Masentaa, vituttaa, en jaksa kiinnostua mistään juuri nyt…”, jokainen varmasti pystyy samastumaan edellä mainittuihin ajatuksiin jossain kohtaa elämäänsä. Kyse on todennäköisesti hetkellisestä mielialan muutoksesta, joka saattaa johtua esimerkiksi stressistä. Jokaisella meistä on joskus huonoja päiviä, jolloin tuntuu ettei mikään meinaa sujua, mutta kaikille se ei kuitenkaan ole ohimenevä tunnetila, vaan jatkuva tumma varjo, joka seuraa joka paikkaan. Missä vaiheessa ihminen tajuaa olevansa oman elämänsä pohjalla? Vai tajuaako sitä välttämättä koskaan itse?

Mielenterveysongelmia pystyy tiettyyn pisteeseen asti ehkäisemään muun muassa oikeanlaisilla ruokatottumuksilla, säännöllisellä liikunnalla ja harrastamalla itselleen mielekästä toimintaa. Pystyttäisiinkö mielenterveysongelmia vähentämään lisäämällä yhteiskuntamme tietoisuutta siitä, kuinka pienillä asioilla itseasiassa voikaan vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja mielenterveyteensä? Uskon näin, mutta tuntuu siltä, että tällä hetkellä mielenterveysongelmat ja niistä kärsivät ihmiset yritetään työntää maailman perimmäiseen nurkkaan pois ”meidän tervejärkisten ihmisten” silmistä. Tästä huolimatta olen ehdottomasti sitä mieltä, että huolimatta siitä, kuinka puhtaasti ja oikeaoppisesti tahansa elääkin, niin kuka tahansa saattaa sairastua mielenterveysongelmiin iästä, sukupuolesta, uskonnosta tai ammatista riippumatta.

Mutta itse asiaan. Mistä sitten erotan, milloin kyseessä on tosiaankin ohimenevä ahdistus ja milloin tarvitsee oikeasti ulkopuolista apua?

Huolestua pitäisi, kun oma (tai ystävän, kaverin, läheisen, sukulaisen) käyttäytyminen alkaa mietityttää tai kun käyttäytyminen muuttuu selkeästi ja kun muutos kestää pitkään. Itsetuhoinen käyttäytyminen tai muiden vahingoittamisen uhka ovat selkeitä ja suoria merkkejä siitä, että on hakeuduttava ammattiavun piiriin. Ongelmien tunnistaminen voi usein olla erittäin haastavaa, koska oireet ja kehon omat hätähuudot saattavat olla hyvinkin erilaisia ja yksilöllisiä. Kun voi tarpeeksi huonosti henkisesti, myös fyysinen kunto voi romahtaa ja ihminen saattaa alkaa voimaan pahoin konkreettisesti. Läheisen tai ystävän mahdolliset mielenterveysongelmat voi olla todella vaikeaa ottaa puheeksi niin, ettei tämä loukkaantuisi tai kokisi puheeksiottoa hyökkääväksi.

Omien tai läheisen mielenterveysongelmien myöntäminen itselleen saattaa olla hyvinkin iso kynnys, ihan siinä missä esimerkiksi alkoholiongelmankin myöntäminen. Tämä on kuitenkin oikeastaan välttämätön edellytys avun hakemisen ja sitä kautta parantumisen kannalta. 

Mikä on se käännekohta, kun tajuaa itse olevansa avuntarpeessa?

En häpeä myöntää, että olen monesti miettinyt sitä, miltä tuntuu kuulla konkreettisia ääniä, joita muut eivät kuule tai uskoa asioihin, joille ulkopuoliset ihmiset nauravat. Äänien kuuleminen sinänsä ei ole sairaus, mutta ne saattavat liittyä esimerkiksi psykoosihäiriöön. Mielenterveysongelmiin kuuluu tietysti laajasti muitakin sairauksia, kuin psykoosiin ajautuminen tai skitsofrenia, mutta tässä nyt mainitakseni muutamia mahdollisia äänien aiheuttajia.

Minua mietityttää se, miten ihmiselle valkenee mielenterveyden olevan nyt jotenkin pielessä? Onko se joku fyysinen oire, jaksamattomuus arjessa vai kenties läheisen huoli asiasta… Erilaisia vastauksia tähän mietteeseen on varmasti ihan niin monta kuin on mielenterveysongelmista kärsiviäkin. Välttämättä aina mielenterveysongelman havaitsijana ei toimi henkilö itse. Miten esimerkiksi psykoosissa oleva ihminen, jonka todellisuudentaju on täysin hämärtänyt, voisi ymmärtää, että nyt ollaan elämän pohjalla? Varmasti löytyy myös ihmisiä, jotka pysyvät edes jonkin verran tietoisina itsestään jopa psykoosin aikana. Mietin myös, että mistä esimerkiksi nuori ihminen voisi tietää, että äänien kuuleminen ei välttämättä ole ”normaalia”?

Mikä ajaa itsemurhaan? Ihmisen päätyessä itsemurhaan, asioiden täytyy todella olla huonosti, jos ainoa mieleentuleva ratkaisu on niin rajun lopullinen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että itsemurha on jokseenkin itsekäs teko. Tämä siksi, että Suomessa on kuitenkin ainakin toistaiseksi sen verran hyvät oltavat, että apua saa, jos sitä vain hakee. Kukaan ei tule kotiovelta kyselemään, josko tässä asunnossa olisi mielenterveysongelmiin apua tarvitsevia asukkaita. Ymmärrän sen, että avun hakeminen ei välttämättä ole henkisesti helppoa, mutta lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että oli asiat sitten kuinka huonosti tahansa, niin aina löytyy jokin edes hieman parempi vaihtoehto kuin itsemurha.

Kuten on aiemmista blogimme kirjoituksista tullut ilmi, Suomessa mielenterveysongelmista kärsivää henkilöä saatetaan pitää heikkona ja niihin suhtaudutaan usein negatiivissävytteisesti. Onko meidän tyylimme suhtautua mielenterveysongelmiin syynä sille, ettei apua haeta tarpeeksi ajoissa tai ehkä ollenkaan?

Tätä tekstiä kirjoittaessani mieleeni tuli väistämättä Imatralla muutama viikko takaperin tapahtunut järkyttävä ampumavälikohtaus. Ampujan vihdoin avatessa suunsa, hän toi itse esille omat mielenterveysongelmansa. Oliko tämän teon takana tietynlainen hätähuuto ja avunpyyntö? Mies oli tutkintojen mukaan yrittänyt tappaa sivullisia jo aiemminkin.

En missään nimessä enkä millään muotoa hyväksy tämän imatralaismiehen tekoa, mutta herää kysymys, että mikäli teko tosiaan oli keino pyytää apua, niin miksi meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme täytyy tehdä jotain näin hirveää saadakseen apua? Meillä on kuitenkin laajasti erilaisia ohjelmia mielenterveysongelmien hoitamiseksi, ja kuten sanoin niin apua saa, jos sitä hakee, mutta miksi sitä on sitten niin vaikeaa hakea. Avun hakeminen pitäisi mielestäni olla mahdollisimman matalan kynnyksen toimintaa ja siihen yhteiskuntamme kokoajan pyrkiikin, mutta miksei se sitten ole sitä.

Paljon kysymyksiä ja vain vähän vastauksia… Luulenkin, ettei näihin kysymyksiin ole oikeaa eikä väärää vastausta, mutta tässä meille kaikille hieman pohdittavaa.

Synkästä aiheesta huolimatta iloista joulunaikaa ihan jokaiselle toivottaa Arvaakuka!

- Arvaakuka 

    

     Ajatuksien lähteitä:

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/apua-mielenterveyden-ongelmiin/avun-hakeminen-mielenterveysongelmista-k%C3%A4rsiv%C3%A4lle-0

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/kokemuksia/Pages/aanien_kuuleminen.aspx

http://yle.fi/uutiset/3-9334073

http://yle.fi/uutiset/3-9354938

http://yle.fi/uutiset/3-9334068

http://yle.fi/uutiset/3-9334942

     https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/mielenterveys_puheeksi/Pages/psykoosi.aspx

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/kokemuksia/Pages/skitsofrenia.aspx

https://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyden-edistaminen/itsemurhien-ehkaisy

8.12.2016 Täysistunto: Eriarvoisuutta ja leipäjonoa, työryhmää ja työllisyyttä

  
Seuratessani eduskunnan täysistuntoa 8.12.2016, mielenkiintoni painottui istunnon alkuun pidettyyn kyselytuntiin. Edustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (SD) esitti huolensa kasvavista leipäjonoista ja hallituksen leikkauksien kohteista. Sosiaalietuuksia leikataan ja terveydenhuoltomaksuja nostetaan, lisääkö nämä ratkaisut eriarvoisuutta vai pelastavatko Suomen?

Eriarvoistetaanko?

Mäkisalo-Ropponen nosti kysymyksessään esille Hurstin avun pitämän leipäjonon Hakaniementorilla itsenäisyyspäivänä. Ruokapussia jonotti arviolta 1300 avuntarvitsijaa. Leipäjonojen pituudet ovat kasvaneet huimasti viimevuosina ja nykyisin jonottajia on tutkimuksien mukaan noin 20 000 joka viikko.  Itsenäisyyspäivän leipäjono on hyvä osoitus suomalaisten eriarvoisuudesta kuvaannollisesti. Kaksi jonoa lähes vierekkäin, toisesta jonotetaan makkaraa ja toisessa jonotetaan esittelemään kymmenien tuhansien arvoisia pukuja. Miten perustellaan eriarvoisuuden kannalta, että sosiaalietuuksia leikataan, terveydenhuolto maksuja korotetaan ja samaan aikaan veronkevennyksiä tehdään kaikkein rikkaimmille?

Pääministeri Juha Sipilä (KESK), osoitti huolensa vastauksessaan eriarvoisuutta kohtaan. Valtion heikko talous ja eriarvoisuuden kehitys luovat yhdessä hankalan yhtälön. Tätä asiaa lähestyttäessä on otettava uusia keinoja käyttöön, jotta ongelma ratkeaa. Tätä varten Sipilä on nimennyt professori Juho Saaren johtaman työryhmän, joka lähtee asiaa pohtimaan. Ryhmän tarkoitus on ratkaista, miten eriarvoisuutta vähennetään nykyisillä valtion raameilla ja heikolla taloustilanteella. 

On hienoa huomata, että hallitus on lähtenyt toimiin työryhmien perustamisella ja etsii uusia keinoja eriarvoistumisen kehitykselle. Hieman jäi kuitenkin askarruttamaan, miksi annamme ihmisten jonottaa leipää ja työnnämme jonoihin lisää ihmisiä? Tiedetäänkö oikeasti miltä tuntuu olla huonossa-asemassa ja selviytyä päivästä toiseen. Suoria vastauksia, miksi näin tehdään on vaikea saada selville. Jos syy on, ettei markkinat vedä, niin onko se automaatio, että heikoimmat laitetaan kärsimään?

Valtionvarainministeri Petteri Orpo (KOK), antoi lääkkeeksi talouskasvun. Heti kun markkinat saadaan käyntiin ja ihmiset töihin pois vähävaraisuudesta, niin saadaan verotuloja ja ihmisille mielekästä tekemistä. Näin ollen ei tarvitse leikata.  Orpo huomautti puheissaan myös, että Suomeen syntyneisiin uusiin työpaikkoihin ei löydy tekijöitä. Kannustinloukut pitävät ihmiset sosiaalietuuksien piirissä.

Olen täysin kyllästynyt, tähän talouskasvun tuoman pelastuksen markkinoitiin.  Nypin hiukset päästäni kohta. Markkinatalous ja sen tuoma talouskasvu kasvattaa lapsemme, opettaa nuoremme, hoitaa sairaamme ja vanhuksemme. Plää, plää  ja plää räjähtää pää. Harvoin kuulen näissä keskusteluissa, kuinka tämä talouskasvun hakeminen tuhoaa inhimillisyyttä ja meidän luontoamme.

Tilaa olisi uusille ideoille, joten jään odottelemaan Juho Saaren työryhmän tuloksia. Talouselämän käsittely olkoon minun osaltani tässä, mutta yhden renkutuksen vielä haluan jakaa ja sitten olen hiljaa.

 https://www.youtube.com/watch?v=awV3pTAMBws.

Kaikki tietää, että eriarvoisuus murentaa ihmisten kokemusta hyvinvoinnista. Suomalainen on valmis maksamaan satasen siitä, että naapurilla on viisikymppiä vähemmän rahaa. Miksi hallitus antaa viestiä kansalaisilleen eriarvoisuuden lisäämisestä, eikä luo uskoa saman veneen soutamisesta kohti tyynempiä aikoja?

Talouskasvu auttaa varmasti, mutta ei kaikkia. Talouskasvusta hyötyy yhteiskunnan kärki eniten ja pohja vähiten. Onko pohjalta nouseminen enää mahdollista Suomessa? Halutaanko eriarvoisuutta ylläpitää? Miten leikkaukset huono-osaisimmilta pelastaa Suomen yhtenäisenä yhteiskuntana?

Miksi ei puhuta?

Omahuoleni nousee miten sairaat ja toipuvat ihmiset ajetaan todella ahtaalle. Sosiaaliturvaetuuksien leikkaaminen heikentää huimasti vailla työtä olevien ostovoimaa. Sairaana ja toipuvana olevat ihmiset elävät etuuksien varassa. Heidän toimeentulostaan menee iso osa terveydenhuollon palveluihin. Tilannetta ei auta lainkaan se, että terveydenhuollon palvelumaksuja korotettiin 30 %,  kaikkien osalta. Lisää tuskaa aiheuttaa lääkkeiden ja sairaanhoitoon liittyvien matkakustannusten omavastuiden korotukset.

Mielenterveyskuntoutujana oleminen vaati suurta sisua nykyisin. Kuntoutusprosessia ei varmasti auta, kun joutuu päättämään ostaako jäljellä olevilla rahoilla lääkkeet vai ruokaa. Lääkkeet olisi hyvä ostaa, jotta hoitosuunnitelma toteutuisi. Leipä täytyy jonottaa.

Kuntoutuja tottuu tähän raakuuteen, ja asia on heille ok, koska pitävät sairauttaan omana syynään ja laiskuutenaan. Miksi?

Minulle tämä ei ole ok! Asunhan hyvinvointiyhteiskunnassa Suomessa. Kaikista pidetään huolta. Ne jotka voivat, maksavat veroja enemmän. Ei oma paras ole aina lopulta oma paras. Kaikkien paras on kaikkien paras.

Olenkin hyvin huolissaan, missä ovat puheet mielenterveyskuntoutujien todella heikosta asemasta yhteiskunnassamme? He itse ovat voimattomia sairautensa takia, joten eivät jaksa pitää mökää itsestään. Kuka pitää?

Käytettyjä lähteitä ja linkkejä:

https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/taysistunnon_verkkolahetykset/tallenteet/Sivut/default.aspx

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002782585.html

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallitus-aikoo-korottaa-laakekorvausten-omavastuuta/5574592

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612062200036785_uu.shtml

http://www.iltalehti.fi/linnan-juhlat-2016/201612062200036902_lb.shtml

http://www.soste.fi/ajankohtaista/hallituksen-budjettiesitys-ajaa-tuhansia-koyhyysrajan-alle.html

http://yle.fi/uutiset/3-9318320

http://yle.fi/uutiset/3-8490713