Yksinäisyys, ongelma yhteiskunnassamme vai yksilön ongelma

Yksinäisyys nostaa ennenaikaisen kuoleman riskiä 45 prosentilla, liiallinen alkoholin käyttö 30 prosentilla ja merkittävä ylipaino 20 prosentilla. Nämä luvut perustuvat Chigagon yliopiston psykologian professorin John Cacioppon tutkimusryhmän tuloksiin. Suomessa yksinäisyydestä kärsii 500 000 aikuista ihmistä. Nämä luvut antavat viitteet sille, millaisesta ongelmasta on kysymys. Luvut laittaa  myös miettimään voiko asiaan vaikuttaa yksilönä vai tarvitaanko yhteiskunnallisia poliittisia toimenpiteitä.

Yksinäisyyden näkyvyys

Yksinäisyys on nostanut päänsä arkisessa puheessa ja aiheesta on tullut jopa trendi.  Onko väärin sanoa, mutta on ilo huomata kuinka sosiaaliseen mediaan linkitetään artikkeleita yksinäisyydestä.  Lehdet kirjoittelevat joka viikko useita artikkeleita yksinäisyydestä, ja tässä yhteydessä Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen on pakko erikseen mainita nimeltä. Hän on tuonut hyvin esille, mitä suomalaisten yksinäisyys on, yksinäisten sekä yksinäisyys asiantuntijoiden näkökulmasta katsoen. 

Tällä asian arkistumisella on suuri merkitys, että yksinäiset ihmiset uskaltavat myöntää herkemmin yksinäisyyden. Myös halu auttaa yksinäisiä ihmisiä on todellinen ja kuten aiemmin mainitsin jopa trendi. Sosiaalisessa mediassa on luotu yhteisöjä, joissa tarjotaan vertaistukea ja kaveri palveluita.
  

Mediassa lisääntyvän puheen ja sitä kautta ihmisten ymmärryksen kasvaessa, yksinäisyys on saamassa vakiintuvaa sijaa myös politiikassa. Tosin nykyisen hallituksen hyvinvointi- ja terveyseroja käsittelevässä ”kärkihankkeessa” yksinäisyys ei ollut mukana. Masennus, päihteet ja ylipaino löytyy viittauksista, mutta näiden takana monesti oleva yksinäisyys jää käsittelemättä.

Se millä tavalla yksinäisyydestä ja sen ehkäisemisestä tällä hetkellä keskustellaan, on monesti hyvin pinnallista lohduttamista. Katsoessani Yle Areenasta A2 Yksinäisyys-illan, hyvin vahva paino katsojien sosiaalisen median kommenteissa oli yhteisöllisyydellä ja lähimmäisten välittämisellä.  Hienoja täydellisiä ajatuksia, mutta miten nämä toteutetaan Suomessa yksilökeskeisessä ajattelumallissamme. Eihän meillä ole rahaa tai aikaa hoitaa edes lapsiamme kotona, vieläpä kun vanhemmat, isovanhemmat ja kaveritkin täytyisi hoitaa.

Me teemme työmme itse, saamme palkan ja pärjäämme ongelmiemme kanssa. Mikäli olen yksinäinen, oma syy enkä lähde siitä huutelemaan. En ilkeä, olen selviytyjä.

Yhteiskunnallisilla poliittisilla päätöksillä on vaikutusta siihen miten ennaltaehkäisemme yksinäisyyttä luomalla mahdollisuuksia yhteisöllisyydelle. Näitä keskusteluja, missä käsiteltäisiin yhteiskunnallisia poliittisia mahdollisuuksia yksinäisyyden kannalta, kaipaisin lisää.

Miten yksinäisyyttä hoidetaan?

Yksinäisyys hoidettavana sairautena ei kuulosta millään tavalla tutulta. Lääkkeitä syömällä yksinäisyyttä on vaikea hoitaa, vai onko? Mikäli rupeamme miettimään millä tavalla käsite yksinäisyys määritellään nykyisin tutkimuksissa, voidaan miettiä nykyisiä hoitokäytänteitä.

Määrite yksinäisyydelle: Negatiivinen psyykkinen olotila, jossa ihminen kokee ahdistusta määrällisesti tai laadullisesti puutteellisista ihmissuhteista.

Miltä kuulostaa? Olemmeko määritteen kanssa lähellä olotilaa, jossa ihmiselle määrätään masennuslääkkeitä? Vuonna 2012 masennuslääkkeitä söi suomessa 444 184 ihmistä. Tästä huipusta on tultu hieman alas, mutta kelan tietojen mukaan vieläkin masennuslääkkeitä kirjataan yli 400 000:lle ihmiselle vuosittain. Onkin hyvin selvää, että yksinäisyyttä hoidetaan Suomessa mielenterveysongelmana. 

Sinänsä ei ole ongelma miten hoidetaan, koska yksinäisyydellä on tutkimuksissa todettu suuri linkittyminen masennukseen ja skitsofreniaan. Herättää vain ajatuksen, tuottaako sairaus yksinäisyyttä vai yksinäisyys sairautta. Varmasti molemmin puolin, mutta olisiko meidän terveydenhuollolla mahdollisuus saada kiinni masennuksen juurisyistä ja määrätä tähän hoitoa? Voisiko lääkärillä olla mahdollisuutta selvittää useitten käyntien perusteella, että kaiken takana voisi olla yksinäisyys? Voisiko lääkäri määrätä ryhmäliikuntatunteja tai teatterikerhoa yksinäiselle osana hoitoa?

Miten yksinäisyyttä vähennetään?

Yksinäisten auttaminen tuntuu vaikealta, koska ne kirjoittelevat kotona tarinoitansa nettifoorumit pulloilleen, mutta eivät näyttäydy koskaan. En menisi itsekkään huutelemaan megafoniin torin laidalle ”olen yksinäinen, anna kaveri!”. Suomessa tästä tempauksesta saisi sakot ja lääkityksen.

Nämä karut tapaukset miten yksinäinen ihminen tulee esille, räjäyttämällä pommit Myyrmannissa tai suunnittelemalla joukkomurhaa opiskelija yhteisössä, pitäisi jokaisen laittaa ajattelemaan riittääkö pelkkä tervehtiminen rappukäytävässä ehkäisemään yksinäisyyttä.

Suomi on hyvinvointiyhteiskunta, joka on ainakin vielä toistaiseksi hyvin tasa-arvoinen. Toisin kun monesti ajatellaan, niin tämä on yksinäisyyttä vähentävä seikka. Ei vanhustenkoti, päiväkoti tai koulumme tuota yksinäisyyttä vaan luovat sosiaalisia suhteita ja antavat mahdollisuuden kohtaamiselle. Meillä on  myös hyvin vahvat perinteet järjestötoiminnasta, jolla on nykyisin iso vastuu syrjäytymisen ehkäisyssä ja yksinäisyyden vähentämisessä.

Olisiko kuitenkin syytä pohtia mihin suuntaan olemme tällä hetkellä menossa? Kunnat ostavat vanhustenkodilta terveyspalveluita. Vaipanvaihto on suorite ja lääkkeiden anto on suorite, joista kilahtaa roposet palvelun tarjoajalle.  Ei ihmisen kohtaaminen ja kuuleminen ole suorite, eikä siitä makseta ja eikä sitä sitten myöskään tehdä kunnolla. Ei vanhustenkoti ole koti. Pitäisi olla!

Tosin nykysuuntaus on, että vanhukset jäävät kotiin ja suoritteet tuodaan sinne. Yksinhän vanhukset kotonaan sitten makaavat ja odottavat masentuneena vaipanvaihtajaa. Yksinäiselle päivän kohokohta, kun näkee 20 minuuttia kiireistä ihmistä.

Suuri huoli herää miten kolmannen sektorin toimijat selviävät tulevaisuudessa. Järjestöillä ja yhdistyksillä on ollut vahva rooli kuntouttavassa työtoiminnassa ja pitkäaikaistyöttömille tarkoitetuissa työllistämistoiminnassa. Nämä ovat tuottaneet hieman huonolla suhteella työntekijöitä työmarkkinoille, mutta luoneet yhteisöjä ja toimintaa monelle heikossa asemassa olevalle ihmiselle.

Järjestöjen ja yhdistyksien tuottamat vaikutukset ovat suuremmissa määrin yksinäisyyden ehkäisyä ja elämään sisällön luomista, jo markkinatalouden kelkasta pudonneille. Nyt kuitenkin tukia on leikattu rajusti järjestöjen kuntouttavalta työtoiminnalta ja palvelujen tuottaminen on kohdannut suuria haasteita.

Mikäli kunnat ostavat palvelut kolmannelta sektorilta ikään kuin tuotteena ajatellen työllistymistä tai totaalista parantumista, näin ollen kodit ja hoitolaitokset tulevat täyttymään yksinäisistä mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä. Tosin 90-luvun laman aikaan saimme todistaa omin silmin   ”avohoitoa kolmosen ratikassa” ilmiön. Oi niitä aikoja!

Yksilö voi valita onko yksin, mutta ei onko yksinäinen. Yksinäisyys on yhteiskunnan ongelma!

Käytettyjä lähteitä ja linkkejä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/444-000-masentunutta-kansalaista

http://www.e-julkaisu.fi/helsinkimissio/1-2015/

http://stm.fi/hankkeet/terveys-ja-hyvinvointi

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/444-000-masentunutta-kansalaista

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-häiriöt/masennus/masennus-yleisin-ikäihmisten-mielenterveysongelma

http://www.soste.fi/ajankohtaista/sosteblogi/hyvinvointitalous/ajetaanko-jarjestojen-tyollistamistoiminta-alas.html

Saari, J. 2016. Yksinäisten suomi. Helsinki: Gaudeamus.

Kuvat: Jokke Pulkkinen