Olemmeko kaikki vähän hulluja?

Marraskuun loppupuolella vietetään vuosittain kansallista mielenterveysviikkoa. Tänä vuonna mielenterveysviikon teemana oli: Oletko sinut? Tarkoituksena oli herättää ihmisiä ajattelemaan kysymystä: Oletko sinut erilaisuuden kanssa? Kyseessä voi olla oma erilaisuus tai muiden ihmisten erilaisuus. Mielenterveysviikon ja tämän teeman tarkoituksena on lisätä ihmisille tietoa mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista, sekä vähentää mielenterveysongelmiin liittyviä ennakkoluuloja.

Mielenterveysongelmien hoidossa ollaan kehitytty paljon niistä ajoista, kun mielenterveysongelmia hoidettiin eristämällä ”hullut” omiin mielisairaaloihinsa, jotka saattoivat muistuttaa lähinnä vankiloita. Kuitenkin mielenterveysongelmat ovat edelleen melko vaiettu asia yhteiskunnassamme, siksi tietoisuuden lisääminen ja stigmojen vähentäminen on tärkeää.

Mielenterveysviikon teemana oleva kysymys Oletko sinut? sai ainakin minut pohtimaan erilaisia asioita. Pinnalla ovat hyvinkin paljon viime aikoina olleet maahanmuutto ja turvapaikanhakijat sekä heidän kohtaamisensa. Siihen, olenko sinut heidän erilaisuutensa kanssa, tuntuu kaikilla olevan jonkunlainen mielipide, mutta kysymyksen pohtiminen mielenterveyden näkökulmasta saattaakin olla aivan uutta monelle.

Itseään on välillä hyvä haastaa pohtimaan omia uskomuksiaan ja ennakkoluulojaan. Itse koen olevani ennakkoluuloton, mutta monet ennakkoluulot voivatkin olla tiedostamattomia. Siksi onkin hyvä välillä pysähtyä miettimään omaa suhtautumistaan esimerkiksi mielenterveyden ongelmiin ja siihen, miten niitä kohtaa.

Muuttuisiko suhtautumiseni esimerkiksi työkaveriini, jos saisin kuulla hänen kärsivän tai kärsineen mielenterveysongelmista?

Rupeaisinko välttelemään häntä, säälimään häntä, tenttaamaan häntä sairaudestaan vai suhtautuisinko täysin neutraalisti?

Suhtautuisinko itseeni eri tavalla, kuin ennen, jos sairastuisin?

Uskaltaisinko kertoa kaikille kavereille ja sukulaisille, vai pelkäisinkö, että he alkavat suhtautua minuun eri tavalla kuin ennen?

Mielenterveysviikon aikana luin blogikirjoituksen (joka löytyy täältä: http://geekgirls.fi/wp/blog/2016/11/22/mielenterveysviikko-oletko-sinut/), jossa kirjoittaja kuvaa sitä, miten vaikeaa voi olla kertoa omista mielenterveyden ongelmistaan muille ja tulla ”kaapista ulos”. Kirjoittaja kuvaa pelkojaan leimautumisesta hulluksi tai siitä, että ihmiset eivät enää haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä, jos kuulisivat hänen sairaudestaan. Kirjoittajan mukaan ihmisillä ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa mielenterveyssairauksista. Tietämättömyys myös aiheuttaa pelkoja ja ennakkoluuloja.

Voin hyvin kuvitella, että myös avun pyytäminen on haastavaa, sillä pelätään leimautumista hulluksi, tai pidetään laiskana, jos ei pysty käymään esimerkiksi töissä mielenterveysongelmien takia. Siinä on taas yksi hyvä syy, miksi mielenterveydestä pitäisikin pystyä keskustelemaan avoimemmin, jotta apua tarvitsevat voisivat ja uskaltaisivat hakea apua helpommin.

 

Mutta mitä itseasiassa on mielenterveys?

 

Sigmund Freud (1856-1939) määritteli mielenterveyden kyvyksi rakastaa ja tehdä työtä.

WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.
Mielestäni nämä määritelmät mielenterveydestä ovat hyvinkin tulkinnanvaraisia. Jokainen ihminen on erilainen, joten myös jokaisen ihmisen kyky rakastaa, tehdä työtä ja selviytyä elämään kuuluvista haasteista on erilainen. Mihin siis vedetään raja siinä, kuka pystyy edellä mainittuihin asioihin ja kuka ei?

Pystynkö itse aina näkemään omat kykyni?

Pystynkö selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa? Pystynkö selviytymään niistä yksin vai tarvitsenko apua?

Mitkä määritellään elämään kuuluviksi haasteiksi? Jokaisen ihmisen elämässä on omat haasteensa ja jokainen joutuu selviämään niistä omalla tavallaan.

Mitkä haasteet taas ovat sellaisia, joista ei edes tarvitse selviytyä?

Millä lailla itse pystyn ottamaan osaa yhteisön toimintaan? Haluanko aina edes ottaa siihen osaa?

 

Onko kukaan oikeastaan mieleltään terve?

Päivi Hietaharjun ja Mervi Nuuttilan kirjassa Käytännön mielenterveystyö sanotaan, että ”Nykyisin katsotaan, että ihminen on mieleltään terve, kun hän kykenee selviytymään itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista, kuten ihmissuhteista, työstä ja vapaa-ajasta, siten, ettei hän itse eivätkä toiset ihmiset siitä kärsi. Voidaan myös ajatella, että mieleltään terve ihminen toimii yhteiskunnan normien ja yleisesti hyväksyttyjen mallien mukaisesti.”Tämäkin määritelmä antaa paljon ajattelemista.

Mitä ovat yhteiskunnan normit ja yleisesti hyväksytyt mallit? Haluanko toimia niiden mukaisesti?

Yhteiskunnan normit ja yleisesti hyväksytyt mallit saattavat myös vaihdella asuinmaan mukaan, vaihteleeko silloin siis mielenterveyskäsitys myös?

Luulen, että kukaan meistä ei pysty kaikkeen tähän, ainakaan kaikissa elämänsä tilanteissa.

Tarkoittaako se sitä, että kaikki me olemme vähän hulluja?

En halua missään nimessä vähätellä mielenterveysongelmia sanomalla näin, päinvastoin.

Haluan tuoda esille sen, että aihe on vakava ja koskettaa meitä kaikkia varmasti jossain vaiheessa elämäämme. Siksi onkin tärkeää, että asioista ja ongelmista puhutaan ilman vähättelyä ja syyllistämistä. Tärkeää on jokaisen meistä muistaa myös kiinnittää huomiota omaan mielenterveyteemme, eikä ottaa sitä itsestäänselvyytenä.


Tällaisia ajatuksia tähän päivään!
-Norppa


Lähteet:
http://mtkl.fi/mielenterveysviikon-2016-teema-oletko/
Hietaharju, P. & Nuuttila, M. 2016. Käytännön mielenterveystyö. Sanomapro Oy. Helsinki