Seuratessani eduskunnan täysistuntoa 8.12.2016, mielenkiintoni painottui istunnon alkuun pidettyyn kyselytuntiin. Edustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (SD) esitti huolensa kasvavista leipäjonoista ja hallituksen leikkauksien kohteista. Sosiaalietuuksia leikataan ja terveydenhuoltomaksuja nostetaan, lisääkö nämä ratkaisut eriarvoisuutta vai pelastavatko Suomen?
Eriarvoistetaanko?
Mäkisalo-Ropponen nosti kysymyksessään esille Hurstin avun
pitämän leipäjonon Hakaniementorilla itsenäisyyspäivänä. Ruokapussia
jonotti arviolta 1300 avuntarvitsijaa. Leipäjonojen pituudet ovat kasvaneet
huimasti viimevuosina ja nykyisin jonottajia on tutkimuksien mukaan noin
20 000 joka viikko. Itsenäisyyspäivän
leipäjono on hyvä osoitus suomalaisten eriarvoisuudesta kuvaannollisesti. Kaksi
jonoa lähes vierekkäin, toisesta jonotetaan makkaraa ja toisessa jonotetaan
esittelemään kymmenien
tuhansien arvoisia pukuja. Miten perustellaan eriarvoisuuden kannalta, että
sosiaalietuuksia leikataan, terveydenhuolto maksuja korotetaan ja samaan aikaan
veronkevennyksiä tehdään kaikkein rikkaimmille?
Pääministeri Juha Sipilä (KESK), osoitti huolensa vastauksessaan
eriarvoisuutta kohtaan. Valtion heikko talous ja eriarvoisuuden kehitys luovat
yhdessä hankalan yhtälön. Tätä asiaa lähestyttäessä on otettava uusia keinoja
käyttöön, jotta ongelma ratkeaa. Tätä varten Sipilä on nimennyt professori Juho Saaren johtaman työryhmän, joka
lähtee asiaa pohtimaan. Ryhmän tarkoitus on ratkaista, miten eriarvoisuutta
vähennetään nykyisillä valtion raameilla ja heikolla taloustilanteella.
On hienoa huomata, että hallitus on lähtenyt toimiin
työryhmien perustamisella ja etsii uusia keinoja eriarvoistumisen kehitykselle.
Hieman jäi kuitenkin askarruttamaan, miksi annamme ihmisten jonottaa leipää ja
työnnämme jonoihin lisää ihmisiä? Tiedetäänkö oikeasti miltä tuntuu olla
huonossa-asemassa ja selviytyä päivästä toiseen. Suoria vastauksia, miksi näin tehdään on vaikea saada selville. Jos syy on, ettei markkinat vedä, niin onko se automaatio, että heikoimmat laitetaan kärsimään?
Valtionvarainministeri Petteri Orpo (KOK), antoi lääkkeeksi
talouskasvun. Heti kun markkinat saadaan käyntiin ja ihmiset töihin pois
vähävaraisuudesta, niin saadaan verotuloja ja ihmisille mielekästä tekemistä. Näin ollen ei tarvitse leikata. Orpo huomautti puheissaan myös, että Suomeen
syntyneisiin uusiin työpaikkoihin ei löydy tekijöitä. Kannustinloukut pitävät
ihmiset sosiaalietuuksien piirissä.
Olen täysin kyllästynyt, tähän talouskasvun tuoman
pelastuksen markkinoitiin. Nypin hiukset
päästäni kohta. Markkinatalous ja sen tuoma talouskasvu kasvattaa lapsemme,
opettaa nuoremme, hoitaa sairaamme ja vanhuksemme. Plää, plää ja plää räjähtää pää. Harvoin kuulen näissä keskusteluissa,
kuinka tämä talouskasvun hakeminen tuhoaa inhimillisyyttä ja meidän luontoamme.
Tilaa olisi uusille ideoille, joten jään odottelemaan Juho Saaren työryhmän
tuloksia. Talouselämän käsittely olkoon minun osaltani tässä, mutta yhden renkutuksen vielä haluan jakaa ja sitten olen hiljaa.
Kaikki tietää, että eriarvoisuus murentaa ihmisten kokemusta
hyvinvoinnista. Suomalainen on valmis maksamaan satasen siitä, että naapurilla
on viisikymppiä vähemmän rahaa. Miksi hallitus antaa viestiä kansalaisilleen
eriarvoisuuden lisäämisestä, eikä luo uskoa saman veneen soutamisesta kohti
tyynempiä aikoja?
Talouskasvu auttaa varmasti, mutta ei kaikkia.
Talouskasvusta hyötyy yhteiskunnan kärki eniten ja pohja vähiten. Onko pohjalta
nouseminen enää mahdollista Suomessa? Halutaanko eriarvoisuutta ylläpitää?
Miten leikkaukset huono-osaisimmilta pelastaa Suomen yhtenäisenä yhteiskuntana?
Miksi ei puhuta?
Omahuoleni nousee miten sairaat ja toipuvat ihmiset ajetaan
todella ahtaalle. Sosiaaliturvaetuuksien
leikkaaminen heikentää huimasti vailla työtä olevien ostovoimaa. Sairaana
ja toipuvana olevat ihmiset elävät etuuksien varassa. Heidän toimeentulostaan
menee iso osa terveydenhuollon palveluihin. Tilannetta ei auta lainkaan se,
että terveydenhuollon palvelumaksuja
korotettiin 30 %, kaikkien osalta. Lisää tuskaa aiheuttaa
lääkkeiden ja sairaanhoitoon liittyvien matkakustannusten omavastuiden
korotukset.
Mielenterveyskuntoutujana oleminen vaati suurta sisua
nykyisin. Kuntoutusprosessia ei varmasti auta, kun joutuu päättämään ostaako
jäljellä olevilla rahoilla lääkkeet vai ruokaa. Lääkkeet olisi hyvä ostaa,
jotta hoitosuunnitelma toteutuisi. Leipä täytyy jonottaa.
Kuntoutuja tottuu tähän raakuuteen, ja asia on heille ok,
koska pitävät sairauttaan omana syynään ja laiskuutenaan. Miksi?
Minulle tämä ei ole ok! Asunhan hyvinvointiyhteiskunnassa Suomessa.
Kaikista pidetään huolta. Ne jotka voivat, maksavat veroja enemmän. Ei oma paras ole aina lopulta oma paras. Kaikkien paras on kaikkien paras.
Olenkin hyvin huolissaan, missä ovat puheet
mielenterveyskuntoutujien todella heikosta asemasta yhteiskunnassamme? He itse
ovat voimattomia sairautensa takia, joten eivät jaksa pitää mökää itsestään.
Kuka pitää?
Käytettyjä lähteitä ja linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti